Anne Tujunen

 

Olen valmistunut ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi Helsingin psykoterapiainstituutista. Pohjakoulutukseni on sosiaalikasvattaja. Olen tehnyt pitkän uran varhaiskasvatuksen opettajana, josta syystä minulla on vankka kokemus ja tieto lapsista ja lapsiperheiden arjesta.  Olen tehnyt työtä myös vanhusten ja kehitysvammaisten parissa. Terapeuttina on rikkaus työskennellä kaiken ikäisten asiakkaiden kanssa.

Olen ihmisenä ja terapeuttina rento ja mutkaton, kuitenkin ammatillinen ja arvostava. Terapiatyöhön minut on kuljettanut ikuinen kiinnostukseni ihmisyyttä ja elämän monenkirjavuutta kohtaan. Asiakastyössä haluan luoda vuorovaikutustilanteen, jossa asiakas kokee tulevansa kuulluksi oman elämänsä asiantuntijana. Voimaannuttava yhteistyösuhde syntyy asiakkaan ajattelutavan, maailmankuvan ja arvojen kunnioittamisen kautta.   Ratkaisukeskeisessä terapiantyössä pyrkimykseni on lisätä asiakkaan toiveikkuutta ja uskoa hänen omiin kykyihinsä.

Tule rohkeasti juttelemaan! ”Miksipä ei tai mitäpä jos!